Terwamaraton Oulussa 20.5.2006<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Harjoittelin Sepon 12 viikon ohjelman mukaan tavoitteena aika 4:20-4:30. Juoksin Länsiväyläjuoksun 23.4. ja totesin siellä että jalat ovat harjoittelusta tosi lujilla ja että tarvitsen lähinnä lepoa. Harjoittelin noina viikkoina kuitenkin jonkun verran, vatsatautikin iski väliin. Motivaatio katosi vatsataudin jälkeen; ei pelkästään juoksun suhteen vaan koko elämä tuntui puisevalle. Viimeisellä lenkillä torstai-iltana olin varma siitä että jalat eivät toimi, yritin keksiä syytä olla lähtemättä Ouluun. Puolisoni E käytännöllisenä ihmisenä kehotti lähtemään koska olin maksanut osallistumisen. Ja junalippu oli ostettu.

 

Psyyke oli pettää lauantaiaamuna niin että suunnittelin kotiin lähtöä heti ja koko homman väliinjättämistä. Huonot fiilikset ja eräältä taholta saamani viesti masensivat. Itkettyä tuli, itkin tosin jo torstaina kotona. Aamun valmistautuminen oli kaikenkaikkiaan mielenkiintoista; isäntäperheeni valmistautui yliopiston promootiotilaisuuteen pukeutuen frakkiin ja vastaviin juhlavaatteisiin. He viettivät iltapäivän promootiossa minun juostessani.

 

Sain kyydin lähtöpaikalle, minähän en tunne Oulua ollenkaan. Sain yhden kannustajan paikalle katsomaan lähtöä, kannustus oli oikein positiivinen juttu. Vaikka kannustajani ei juoksemista harrasta niin edeltävät fiilikset olivat jollain tavalla tuttuja. Minua oksetti, kädet tärisivät enkä ollut puhekykyinen. Eräällä tiskillä (mikä-lie-arvonta) ollut nainen yritti keskustella kanssani, minä vastailin hyvin huonosti.

 

Sää oli loistava. Olin varautunut kaikkeen mahdolliseen, tuuleen ja sateeseen, mutta en aivan sellaiseen auringonpaisteeseen, joten olkapääni ja niskani paloivat lievästi auringossa. Lähtöhalaus ja menoksi. Näin v.kurpan kyltin kanssa heti lähdön jälkeen.

 

Ensimmäinen kierros meni loistavasti. Tuuli oli paikoitellen kovaa ja hidasti vähän. Yritin juosta jarrut päällä, ensimmäinen kymppi meni silti tunnissa, 15 km 1 h 32 min. Olin puolivälissä ajassa 2 h 10 min; hyvä suoritus koska puolikkaan ennätykseni on 2 h 4 min. Huolto pelasi hyvin, rusinat ja suolakurkut oli laitettu valmiiksi muovimukeihin joista ne oli helppo kaataa suuhun. Juomana ollut Squeezy oli aika erikoista; kuin veteen kaadettua maitoa, se ei maistunut juuri miltään. Banaaneja ei oltu kuorittu valmiiksi, oli sentään pätkitty lyhyiksi paloiksi.

 

Jalka alkoi vaivata suunnilleen 26 km:n kohdalla. Halusin antaa sille lepoa ja kävelin vähän. Suhtauduin asiaan positiivisesti, enää 16 km maaliin, kyllä tämä tästä. Maratonilla kilometrit ovat erilaisia kuin muualla, onhan 16 km oikeasti pitkä matka. Pelkäsin muuria ja motivaation loppumista mutta niin ei käynyt. Halusin päästä pois juoksemasta ja sehän onnistuu juoksemalla. Syömäni banaanit jättivät oksettavan maun suuhun, samoin Squeezy, muutenkin juominen oksetti. Olin oppinut vanhoista kokemuksista; jos juominen oksettaa niin sitten en juo, vain pienen hörpyn. Usein olen juonut matkalla liikaa vettä, oireillut hyponatremiaa ja oksentanut jälkeenpäin litran vettä. Viimeiset 16 km menivät raivokkaasti juosten aina niin pitkälle kuin jalka kesti; viiltävän kivun ilmaantuessa kävelin vähän matkaa. Olin 30 km:n kohdalla ajassa 3:20, olin aika toiveikas siinä vaiheessa. Niillä main kengän sisällä alkoi tuntua oudolle; aivankuin kynsi olisi irronnut. Päätin olla välittämättä siitä, verivanaakaan ei jäänyt perään. Kynsi ei ollut irronnut, kaksi kynttä vain mustuivat. Rakkoja ei tullut kuin yksi pieni vaikka en ollut teipannut enkä hoidellut jalkoja etukäteen mitenkään. Joskus näkee juoksijoilla kaikenlaisia virityksiä.

 

Iskulauseet eivät auta matkalla, rakkaus auttaa. Rakastin perhettäni, ajattelin muutamia ihmisiä, isäntäperhettä.

 

Maalissa ei ollut tuttuja vastassa. Promootiosta vapautunut naishenkilö tuli hakemaan minut pois kun hätyytin tekstarilla. Otimme samalla kyytiin frakkipukuisen herrasmiehen. Jumituimme liikennevaloihin bensan loppuessa. Isäntäni oli huolissaan minun hyvinvoinnistani, jaksanko istua ja odottaa autossa. Kehittelin mielessäni kauhutarinaa jossa makaan jalkakäytävällä oksentamassa.

 

Uudelle Seurahuoneelle en lähtenyt. Vietin iltaa katsomalla jääkiekkoa ja euroviisuja. En minä niistä mitään ymmärtänyt, istuin vain ja ihmettelin. Hyvässä seurassa tosin. Saunassakin pääsin käymään.

 

Paluu kotiin sunnuntai-iltana. Tänäänkin jalat ovat kipeät. Menen huomenna uimaan.

 

Aika 4:47:47