Sunnuntai 3.10. alkoi vuolaalla itkulla, syy moiseen oli aivan käsittämättömän typerä. Kiirekin tuli lähteä. Sää oli sopiva, +10 astetta ja vaatetus hyvä mutta erikoinen. Kaupan myyjäsetä oli ollut mestari ja sai uudistettua 'koko garderobin' niinkuin hän sanoi. (rikoo on riskillä ruma?) Lähdin vähän 'soitellen sotaan'; varpaankynsi irtosi perjantaina enkä suojannut jalkoja uusilta vaurioilta.

Urheiluhallin pukuhuoneessa sai tarkastella hyvin erinäköisiä, -kokoisia ja -ikäisiä juoksemaan lähtijöitä. Monet vitsailivat keskenään, en tuntenut mitenkään kuuluvani joukkoon, olin hyvin introspektiivinen. Perinteiset pakolliset 'rakastan sinua/välitän sinusta' -tekstarit tuli lähetettyä viimeistään puoli tuntia ennen lähtöä.

Paikan päällä oli myös 'valmentajani' äitinsä kanssa. Laittoi mokoma äitinsä maratonille ja jäi itse huoltojoukkoihin. 

Tapahtuma oli hyvin järjestetty, lähtö tosin viivästyi 3 minuuttia. Voivottelin itsekseni ääneen että mitähän tästäkin tulee ja sain myötätunnon osoituksia vieruskavereilta. Lähdimme liikkelle klo 12:03. Maisema vaihteli; peltoja, tienvarsipusikoita ja omakotialueita. Oli useita asuntoesittelyjä mutta en poikennut niihin matkalla. Matka taitettiin juoksemalla neljä kertaa 10,55 km:n lenkki. Paljon ei matkalta mieleen jäänyt.

5 km: Onkohan lenkkarin nauhat liian tiukalla?

7 km: Kympin juoksijat lähtivät 15 minuuttia meidän jälkeemme samalle reitille. Nyt ne menevät ohi. Kärjessä olevan juoksijan tyyli muistuttaa erään tuttavani tyyliä.

9 km: 'Valmentaja' istumassa penkillä, nappasi kuvan salaa. Kannusti eteenpäin vaan.

10,55 km: Onneksi oli vessa, tämähän on suolentyhjennysharjoitus selvästi..

16 km: Jonnekin sattuu; lonkka, pakaralihas?

17 km: Mukavaa pusikkoa kävelytien vieressä. Kirottu suolistoni, mitä olen syönyt?

17-21 km: Muutama puolimaratonilla oleva tyttö alkaa jutella kanssani, tai ehkä minä heidän kanssaan. Klassinen aloitus; oletteko olleet täällä aiemmin. Tytöt vedättävät minua liian kovaa vauhtia, säälivät kun olen vasta puolivälissä. Asenne on kumma juttu; jos olisin ollut juoksemassa puolikasta olisivat voimat olleet tuossa vaiheessa aivan loppu. Mutta kun olin pidemmällä reissulla.. En halunnut ajatella jäljelläolevaa matkaa.

21 km: Taas 'valmentaja' näkyvissä. Valitan kipua, hänen kommenttinsa on että ehkä se loppuu. Eteenpäin vaan sitten. Saan häneltä lisää ruokaa taskuuni.

25-28 km Lonkkaan ei satu, mitä ihmettä?

26 km: Juttelen miehen kanssa, tällä on vaimo huoltamassa polkupyörän kanssa. Mies juo jotain ruskeaa. Dopingia? Huomaan että kilometrejä on takana mukavasti, ei näy muuria missään, hyvin menee.

27km: Sama pusikko ja toiminto kuin 10 km sitten.

28 km - sattuu taas. Mitä täällä teen? Juottopisteellä nainen ojentaa minulle vesimukia kutsuen minua nimeltä. Kun ihmettelen niin hän sanoo että olen jo niin monta kertaa mennyt ohi että hän tuntee jo minut. Piristävä välikohtaus.

28 km Tapaan noin 60-vuotiaan 'elämäntapamaratoonarin joka on Varalan maratonklubin tiedottaja. Hän suosittelee liittymään klubiin, lupaa suositella minua jäseneksi. Tiemme erkaantuvat 30 km:n kohdalla.

32 km: Täytyy vaan lähteä vielä kierrokselle.

32-42 km: Lonkkaan ja polveen sattuu julmetusti. Vauhti on hidastunut, kierrokseen eli 10 km:n matkaan kuluu aikaa 15 min enemmän kuin aiempiin kierroksiin. Toinen jalka tuntuu välillä tunnottomalle. Psyyke kestää, ei mitään motivaatio-ongelmia eikä kuolemanpelkoa.

36 km: 'Juoksemme' ison omakotitalon portin ohi. Portilla palavat kynttilät. Nainen on kattanut pöydän portille ja tarjoaa suolakurkkuja ja suklaata, Fasu-paloja. Syön yhden.

42,195 km: Kuulen äänen huutavan 'äitiii..'. Perillä ollaan, perhe on vastassa. Tulos on 15 minuuttia parempi kuin elokuussa, olen siis kehityskelpoinen. Aika, no semmoinen keskinkertainen naisamatöörin tulos..

Kotona illalla: Ihan hyvä olla.

+1 päivä: Polvi on niin kipeä että myöhästyn bussista kun en voi revittää pysäkille. Onneksi kaikki bussit ovat matalalattiabusseja. Perheenpää kävelyttää käsikynkkää illalla ulkona; joka askeleella sattuu. Mutta kipu loppuu.

+2 päivää: Pääsen portaat normaalisti alas kun pidän kaiteesta kiinni. Vaapun eteenpäin kuin olisin viimeisilläni raskaana.

Kaikenkaikkiaan opettavainen kokemus; kohtasin taas pelkoni ja voitin sen. Suurempia fyysisiä vaurioita ei tullut tällä kertaa.

Aika 4:47.