Helsinki City Run eli Helsingin puolimaraton juostiin 15.5. Perjantaina ikkunasta ulos vilkaisu hirvitti; satoi vettä ja vaikka mitä mukavaa. Lauantaiaamu yllätti; oli aurinkoista ja lämpötila korkeintaan +15 astetta. Mitä parhain juoksusää.

Menimme autokyydillä stadionille, emme voineet hukata voimia menemällä jollain muulla konstilla. Juoksunumeroiden ja paitojen saamiseen meni oma aikansa eikä se sujunut ongelmittakaan; juutuimme byrokratian koukeroihin eli täyttämään papereita ja oikeankokoista paitaa piti etsiä.

Tutkimme aluksi stadionin läheisiä kallioita ja V pääsi toteuttamaan haaveensa eli juoksemaan stadionille, juoksentelimme lämmittelyksi pari kierrosta. Ennen lähtöä stadionilla oli alkujumppaa johon emme juurikaan ehtineet keskittyä.

Lähtö tapahtui maratonportin ulkopuolelta ylämäkeen vievää tietä pitkin. V jätti minut heti sadan metrin jälkeen, menimme omaa vauhtiamme koko ajan ja näimme vasta perille päästyämme.

Mukana oli noin 2900 juoksijaa; ympärillä näkyi eri-ikäisiä ja kokoisia ihmisiä ja hyvin eri tyyleillä juoksevia ihmisiä. Yritin hillitä vauhtiani ja onnistuin siinä hyvin. Ongelmitta en selvinnyt; ensimmäisessä juottopisteessä vesi oksetti. 13 km:n kohdalla vatsaan alkoi koskea ja sitä piti ihmetellä ja kävellä yksi ylämäki. Yritin hidastaa vauhtia mutta vauhtini alkoi kiihtyä ja annoin mennä vaan! 15 km:n kohdalla tapasin reitin varrella katsomassa olleen Teräsmiehen joka juoksi vierelläni pari sataa metriä, kyseli kuulumisia ja kannusti eteenpäin. Se antoi lisää intoa! Tuon kohtaamisen jälkeen automaattikoneistoni käynnistyi enkä välittänyt enää mistään järjen äänistä vaan menin sellaista vauhtia mitä jalat veivät eteenpäin. Vielä stadionilla maalisuoralla kiilasin ihmisten ohi.

Maalikarsinassa pulssini oli 180. Jono oli pitkä, samoin ruokajonossa. Fiilis oli superhyvä; alitin viime vuoden aikani 23 minuutilla, silloin tosin satoi vettä kaatamalla. Olen siis kehityskelpoinen :) Niinkuin Länsiväyläjuoksussakin niin nytkin V voitti minut yhtä monella minuutilla.

Juostessa jotkin aistit turtuvat. Minulla häviää näkökyky tai voisi paremmin sanoa kyky havainnoida ympäristöä. Kuulo taas terästyy; keskityn kuuntelemaan muiden juttelua. Minulla on myös huono tapa juosta kahden vierekkäin matkaavan ihmisen takana kiilaten melkein heidän väliinsä. Toinen huono tapa on juosta jonkun kantapäissä kiinni sillä periaatteella että tuon ohi ei saa mennä jos on kyse matkan 'jarrutteluvaiheesta'.

Aika 2:04.