Olen sairastellut - flunssaillut - jo varmaan neljä viikkoa. Välillä terve ja välillä ei. Minun on vaikea tunnistaa sitä olenko oikeasti sairas vai luulenko vain. Ellei ole suorastaan kuumetta, ripulia tai okseta. Näin meni neljä viikkoa ja vähensin juoksulenkkejä radikaalisti; edellinen ennen torstaita oli viikko sitä ennen tiistaina. Ei oikein sujunut. Toissapäivänä lähdin taas yrittämään ja palasin kotiin lähes kontaten tajunnan rajamailla. En ole koskaan kokenut vastaavaa oloa; maratonin jälkeinen psykedeliakin on täysin erilaista. Peruutin perjantain lenkkitreffit minulle ennalta tuntemattoman ihmisen kanssa (tekstarilla) ja ilmeni että hän on lääkäri. Hän käski minun mennä lääkäriin. Minä tottelin, menin perjantaina.

Kuvailin lääkärille oireitani ja hän pelästytti minut vihjaamalla myokardiittiin ja kun vielä pyysi infarktimarkkerin verinäytteestä. Jouduin myös thorax-röntgeniin ja sydänfilmiin. Kun odottelin röntgeniin pääsyä niin todella pelkäsin. Pelkäsin sydämeni puolesta, toivoin että jos jotain löytyy niin keuhkoista sitten. Pelkään usein treenaavani sydämeni tohjoksi nimenomaan saamalla sydämeen tulehduksen, se tietäisi todella pitkää vuodelepoa jossa ei saa liikahtaakaan. Mitään ei löytynyt mutta sitten tuli puheeksi jämähtänyt yläselkäni. Lääkäri totesi sen kelvottomaksi ja minä kiirehdin selittämään että on ollut tarkoitus hoitaa sitä. Kysyin auttaisiko lihasrelaksantti, oletin saavani vanhaan malliin Sirdaludia. Yllätyin kun hän kirjoitti Diapamia. Apteekki ei yllättynyt ollenkaan kun hain lääkettä, kysyi vaan että ai hartiatko vaivaa..

En ole koskaan käyttänyt mitään vastaavaa lääkettä, en mielialalääkettäkään. Pelotti kokeilla. Otin illalla 5 mg ja se sai minut humalaa vastaavaan tilaan fyysisesti, psyykkistä vaikutusta ei ollut. Aamulla uusi annos ja nyt huomaan että kyllä sillä on ollut relaksoiva vaikutus. Illalla mieltä nostaakseni kokeilin sujuisiko lenkki, pakkasta on -20 °C, mutta kokeilin kuitenkin. Hyvin se meni olosuhteisiin nähden, mitään poikkeavaa ongelmaa ei ollut.

Aikoinaan Sirdaludia otettuani relaksaatio oli niin voimakas että tajukin meni. Sitä pelkäsin nytkin mutta turhaan.

Jonain päivänä alkuviikolla uhittelin että lähteköön vaikka henki ja minähän en tunne mitään, oireilen sitten fyysisesti. Niinhän siinä sitten kävi.

Taas tuli todistettua se että täytyy olla fyysisesti ja psyykkisesti kunnossa että voi juosta. Rautahommissa ei ole ollut mitään ongelmaa. Yllättävää on että niska-hartiaongelma noin lyhyellä matkalla (7 km) voi tehdä olon niin vaikeaksi kuin kävi. Ei kannata pikkukivussa lähteä maratonia tms yrittämään, siinä käy huonosti.

Tämä on kirjoitettu selvinpäin, nyt lähden taas relaksoitumaan ja nukkumaan. :-)