Kävin eilen Länsiväyläjuoksun jälkeen ensimmäisen kerran lenkillä. Otin 9-v. poikani mukaan jarrumieheksi, tarkoitus oli edetä hitaasti. Olo oli todella raskas, mieleen tuli jälleen kerran ajatus että olenko todella joskus ollut maratonilla..? Juoksimme puoli tuntia, pojassa on ainesta.

Varasin ensi viikoksi hierojan, olen sen tarpeessa. Seuraavalle viikolle (10.5.) olinkin jo varannut. Täytyy mennä vielä kolmannen kerran maratonviikolla. Hartiat ovat taas jämähtäneet ja jalat on saatava rennoiksi.

Vitsailin viime kesänä kuullessani työn loppumisesta että nytpä ei työ haittaa harjoittelua. Eilen selvisi että edelleenkään ei haittaa, ei tärpännyt työn haussa.