Menipä kaksi kaverusta aurinkoiseen Otaniemeen 25.4. sunnuntaina. Paikalle Otaniemeen oli eksynyt muitakin ihmisiä parituhatta kappaletta jonkin mystisen syyn vuoksi. Ahaa - Länsiväyläjuoksu. Kummallinen juoksutapahtuman nimi kun ei juostukaan Länsiväylällä vaan ihan muualla..

Harjoiteltu oltiin vuoden alusta saakka vaihtelevalla menestyksellä, välillä kovempaa vauhtia ja välillä vähän hiljaisempaa. Välillä yhdessä joskus yksin. Kunto oli kova kummallakin, ehkä.

Olimme paikalla hyvissä ajoin; tutkimme meren rantaa ja hölköttelimme hiekkatiellä. Venyttelimme rasittuneita raajojamme niemen kärjessä ja katselimme merta. Ympärillämme liikuskeli 'tosijuoksijoita' trikoissaan ja 'matti meikäläisiä'. Itsemme luokittelimme jonnekin noiden kahden ryhmän väliin.

Lähtölaukaus pamahti kello 13.15. Olimme sopineet juoksevamme yhdessä; aluksi olin parin metrin ajan johdossa V:n nähden, sitten 500 metriä rinnakkain, sitten jäin jälkeen. Hyvähän se noiden miesten on juosta kun ovat niin paljon pidempiä kuin minä, V:kin 'vaatimattomasti' 25 cm minua pidempi. (Teoksesta kootut urheiluselitykset) En jäänyt yksin; olihan siellä niitä muita joita piti ohitella.

13 km:n kohdalla entisen työpaikkani teknologiajohtaja ohitti minut, pitkä mies hänkin. Omien sanojensa mukaan hänellä oli riskitekijöinä lievä ylipaino, keski-ikäisyys ja sukupuoli. Hän voitti minut minuutilla. Selvisin perille päättämällä seurata yhtä lihaskimppua, jos hän jaksaa niin kyllä minäkin...

Juoksureitillä 16.5 kilometrin matkalla saimme ihailla Espoon eliitin asuialueita; omakotitaloja ja merenranta-asuntoja. Olo oli kuitenkin enemmän sisäänpäinkääntynyt, ympäristöä ei juuri huomannut. Ei kyllä mikään biisikään alkanut pyöriä mielessä vaikka ennen lähtöä yritimme kehitellä jotain sopivaa vaihtoehtoa.

Tavoitin V:n maalissa; hän oli saapunut sinne 12 minuuttia minua ennen. V tapasi maalissa myös tuttuja; entiset työkaverit olivat hyvin edustettuina.

Fiilis Otaniemessä oli upea! Johtui varmaan siitä että siellä oli niin paljon tuttuja ihmisiä. Ihailin häikäistyneenä kun entinen työkaverini sijoittui kymmenen parhaan joukkoon ja sai pokaalin; hän on oikea Ironman! Pääsin tuota pyttyä koskettamaan ja ihailemaan aivan läheltä ja olin aivan myyty! Ironmanin seurassa oli eräs toinen tuttavani joka oli tullut maaliin minua 23 minuuttia aikaisemmin. Ensiaputeltassa oli töissä tuttavani jota kävin halaamassa tärisevin jaloin tultuani maaliin. Huoltojoukkoihin jälkihoitoa (henkistä) antamaan saapui urheilijatyttönen joka saatteli meitä sitten vielä kotiin samassa huoltoautossa.

Jalkoihin sattuu, varsinkin portaissa. Kannatti kuitenkin kokea tuo juoksun riemu. Uutena haasteena otamme vastaan puolimaratonin toukokuussa ja varsinainen koitos on elokuussa Helsinki City Marathon. Paljon on juostava vielä siihen mennessä. :-)

Aika 1:36.